Kategoriat
Blogi

Yhteisillä partiokämpillä – osa 3

Partiokämppien ylläpidosta vastaa kiinteistövastaava yhdessä kiinteistöryhmän, isännistön sekä alueen huoltomiehen ja -yhtiön kanssa. Vierailemme kukin tahoillamme kohteilla säännöllisesti, mutta välillä meiltäkin menee asioita ohi silmien, paikat pääsevät repsottamaan tai emme osaa ajatella mahdollisia ongelmia mitä kämpillä vierailevilla käyttäjillä on. 

Yhteisillä partiokämpillä – blogisarjassa, käymme läpi tapoja, joilla jokainen partiokämpillä vieraileva voi vaikuttaa niiden viihtyvyyteen sekä kohteiden ylläpitoon kantamalla kortensa kekoon omalla vuorollaan.

Partiolaisen hyvä työ

Pienistä puroista kasvaa lopulta suuri virta ja tässä blogisarjan viimeisessä osassa keskitymmekin partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powellin velvoitteeseen päivän hyvästä työstä.

B-P:n sanoin: ”Eräs tärkeä ritarivelvollisuus oli jokapäiväisen hyvän työn suorittaminen”. Rinnastaen partiolaiset ja entisaikojen ritarit hän jatkaa: ”Se on meidänkin velvollisuutemme”.

Tee ryhmäsi kanssa retkellä yksi hyvä työ!

päivän hyvä työ

 

Toivomme, että jokainen kävijä viihtyy ja kokee partiokämpät omakseen. Olemme koonneet jo osalle kohteista valmiin listan erilaisista hyvistä teoista, joita voi tehdä vierailun aikana. Osa toista on pienempiä, osa taas suurempia eli jokaiselle löytyy varmasti sopiva teko, jolla voi edesauttaa kämpän ylläpitoa, viihtyvyyttä ja toimivuutta. Myös omia hyviä tekoja voi lisätä listaan.

Yksikään hyvä työ ei ole liian pieni! Mikäli olette puuhailleet kämpällä vierailun aikana jotakin, kirjaa se ylös! Aktiivisuus luo aktiivisuutta ja ajantasaiset merkinnät auttavat myös kertomaan milloin kyseinen teko on viimeksi tehty (esim. ikkunoita ei tarvitse pestä viikottain 😉).

Jotta jokapäiväinen hyvä työ muistettaisiin, oli siihenkin B-P:llä hyvä neuvo: ”Kun nouset aamulla, muista että sinun on suoritettava hyvä työ jollekin sinä päivänä. Tee solmu nenäliinaasi tai huiviisi muistuttamaan tästä velvollisuudestasi”.

Tänä päivänä tuskin kovin monella on nenäliinaa taskussa muistuttamassa hyvästä työstä, joten kannustamme tutkailemaan hyvä työ listaa jo kohteelle saavuttuanne ja valitsemaan sieltä teille sopivan askareen. Retkeä tai tapahtumaa suunnitellassa voi jo puolestaan varata oman hetken päivän hyvälle työlle. Pienemmät työt tekee vaikkapa yksin tai kaksin mutta yhdessä niiden suorittaminen on hauskempaa! Yhdessä tekeminen on partion suola ja lasten kanssa puuhaaminen pienien talkoopuhteiden parissa puolestaan kannustaa kantamaan vastuuta.

Toivomme, että kohteiden käyttäjät – eli lippukunnat olisi mukana aktiivisesti kehittämässä ja huolehtimassa partiokämpistä. Aina ei kuitenkaan aikataulu anna myöten, joten on hyvä muistaa, että jokainen pienikin teko on askel eteenpäin. Oli kyse sitten vikailmoituksen tai kämppäpalautteen täyttämisestä tai sitten päivän hyvän teon tekemisestä!

Kiinnostaako partiokämppien kehittäminen? Tule mukaan piirin Kiinteistöryhmään! 

Ryhmä koostuu partiolaisista, joilla on halua kehittää piirin kämppiä ja leirialueita! Keksimme ja toteutamme erilaisia projekteja, joissa usein on vain taivas ja kiinteistövastaavan luoma budjetti rajana. Ryhmämme kehittää kämppiä, retki- ja leirialueita vapaaehtoisvoimin oman innokkuutemme ja mahdollisuuksien mukaan. Mukaan toimintaan pääset laittamalla sähköpostia ryhmän puheenjohtajalle tilma.nieminen@partio.fi

Lainaukset teoksesta Partiopojan kirja, WS Bookwell Oy, Juva 2002.

Kategoriat
Blogi

Yhteisillä partiokämpillä – osa 2

Partiokämppien ylläpidosta vastaa kiinteistövastaava yhdessä kiinteistöryhmän, isännistön sekä alueen huoltomiehen ja -yhtiön kanssa. Vierailemme kukin tahoillamme kohteilla säännöllisesti, mutta välillä meiltäkin menee asioita ohi silmien, paikat pääsevät repsottamaan tai emme osaa ajatella mahdollisia ongelmia mitä kämpillä vierailevilla käyttäjillä on. 

Yhteisillä partiokämpillä – blogisarjassa, käymme läpi tapoja, joilla jokainen partiokämpillä vieraileva voi vaikuttaa niiden viihtyvyyteen sekä kohteiden ylläpitoon kantamalla kortensa kekoon omalla vuorollaan.

Anna retkipalautetta

Toisessa osassa tutustumme kuluneen vuoden aikana käyttöön otettuihin sähköisiin palautelomakkeisiin.

Vuoden 2022 alussa otimme käyttöön paperisen lomakkeen tilalle/rinnalle sähköiset kämppäpalautelomakkeet, jotta palautteen antaminen olisi käyttäjille helpompaa. Lisäksi  vastauksista saatavat tiedot ja data helpommin käsiteltävissä sekä vertailtavissa keskenään. Paperisesta lomakkeesta luovuttaessa syntyy luonnollisesti myös vähemmän paperijätettä eikä palautteita lukiessa tarvitse ryhtyä käsialatutkijaksi 😃.

Varsinkin leirikeskusten osalla sähköinen palautelomake on mahdollistanut esimerkiksi sen, että retkenjohtaja sekä muonittajat voivat molemmat antaa palautetta erikseen niistä tiloista, joissa he ovat vierailun aikana viettäneet aikaa. Tällöin tieto puuttuvista kattilan kansista ja vaikka majoitusrakennuksen huutavasta palovaroittimesta ei ole enää vain yhden henkilön ja hänen muistinsa varassa.

Kämppäpalautteet annetaan leiri- ja retkialue kohtaisesti omissa Forms-kyselyissä ja ne löytyvät helposti osoitteesta partiokämpät.fi/palaute

Anna palautetta jo retkellä, niin korjattavat asiat ja kehityskohdat ovat tuoreena mielessäsi. Kiitos palautteesta!

Kiinnostaako partiokämppien kehittäminen? Tule mukaan piirin Kiinteistöryhmään! 

Ryhmä koostuu partiolaisista, joilla on halua kehittää piirin kämppiä ja leirialueita! Keksimme ja toteutamme erilaisia projekteja, joissa usein on vain taivas ja kiinteistövastaavan luoma budjetti rajana. Ryhmämme kehittää kämppiä, retki- ja leirialueita vapaaehtoisvoimin oman innokkuutemme ja mahdollisuuksien mukaan. Mukaan toimintaan pääset laittamalla sähköpostia ryhmän puheenjohtajalle tilma.nieminen@partio.fi

Kategoriat
Blogi

Yhteisillä partiokämpillä – osa 1

Partiokämppien ylläpidosta vastaa kiinteistövastaava yhdessä kiinteistöryhmän, isännistön sekä alueen huoltomiehen ja -yhtiön kanssa. Vierailemme kukin tahoillamme kohteilla säännöllisesti, mutta välillä meiltäkin menee asioita ohi silmien, paikat pääsevät repsottamaan tai emme osaa ajatella mahdollisia ongelmia mitä kämpillä vierailevilla käyttäjillä on. 

Tästä alkaa lyhyt Yhteisillä partiokämpillä – blogisarja, jonka aikana käymme läpi tapoja, joilla jokainen partiokämpillä vieraileva voi vaikuttaa niiden viihtyvyyteen sekä kohteiden ylläpitoon kantamalla kortensa kekoon omalla vuorollaan.

Ilmoita puutteesta

Blogisarjan ensimmäisessä osassa kerromme nopeasta ja helposta tavasta ilmoittaa puutteista ja vioista kämpillä.

On aivan normaalia, että retkillä ja partiokämpillä sattuu ja tapahtuu. Milloin lumiharja menee poikki, kirves on tylsä, kattila palaa lopullisesti pohjaan tai palohälyttimestä saattaa loppua paristo. Partiolaisina osaamme ratkoa pulmia ja tarttua toimeen, ja toivommekin varaajilta oma-aloitteellista suhtautumista ongelmien ratkomisessa. Siinä missä palohälyttimeen todennäköisesti löytyy vara-paristo siivouskaapista, osa ongelmista voi olla sellaisia, joita ei retken aikana pysty itse ratkoa. Tästä syystä onkin tärkeää, että puute- ja vikailmoitusten tekeminen on mahdollisimman helppoa!

Mikäli päädyt retken aikana itse ratkomaan ongelmia kämpällä, huomaat puutteita tai jokin paikka on päässyt repsottamaan, voit ilmoittaa siitä täyttämällä sähköisen ”huomasin puutteen” -ilmoituksen. Lomake löytyy partiokämpät.fi/palaute – sivulta. Lomakkeella voit antaa palautetta ihan kaikesta mikä liittyy kiinteistöihin, nettisivuihin tai vuokrausjärjestelyihimme. Tärkeimpänä kuitenkin sinun huomaamasi puutteet tai jos huomaat jonkin olevan rikki.

On tärkeää, että puutteista, vioista ja ongelmista ilmoitetaan vierailun jälkeen, jotta voimme yrittää korjata ne seuraavalle varaajalle. Hyvänä esimerkkinä on tänä syksynä Nuuksion Korvenkolkalta täytetty ilmoitus, jossa varaaja kertoi joutuneensa heittämään kämpän ainoan paistinpannun pois. Ilmoituksen ansiosta uusi paistinpannu osattiin ostaa ja viedä se ajoissa seuraavalle varaajalle käytettäväksi.

Akuutit viat ja ongelmat, tulee aina ilmoittaa kohteesta vastaavalle huoltomiehelle tai huoltoyhtiölle, joiden yhteystiedot löytyvät kämppäkansioista. Huoltomies arvio tarkistuskäynnin tarpeen ja tulee tarvittaessa paikalle ratkomaan ongelmaa. Mikäli ongelmalla ei ole merkittävää vaikutusta retken onnistumiseen, tarkistuskäynti tehdään vasta retken jälkeen arkena. Puhelu kuitenkin kannattaa soittaa paikan päältä, jolloin ongelmaa on helpompi sanoittaa sekä kysymyksiin vastaaminen ja lisäohjeiden noudattaminen on mahdollista. Pyydämme kuitenkin mainitsemaan yhteydenotosta huoltomieheen tai -yhtiöön joko kämppäpalautteen, avainten palautuksen tai täyttämällä ”huomasin puutteen”-ilmoitus.

Ilmoituksen täyttäminen on helppoa ja nopeaa. Lomakkeella kerrot kuka olet, milloin vian huomasit, missä kohteella vika on ja tietenkin kerrot tarkemmin mistä on kyse. Nopeimmillaan lomakkeen täyttämisessä menee vain muutama minuutti, mutta ilmoituksen tekemisellä voi olla suurikin vaikutus seuraavan varaajan vierailun onnistumiseen.

”Huomasin puutten”-lomake on ollut käytössä viime keväästä saakka ja tarkoitus olisi ensi vuoden aikana jalkauttaa ympäri ämpäri partiokämppiä aiheesta pienet infolaput QR-koodeineen, jotta vikailmoituksen tekemisen kynnys olisi entistäkin matalampi ja muistuisi tehdä.

Kiinnostaako partiokämppien kehittäminen? Tule mukaan piirin Kiinteistöryhmään! 

Ryhmä koostuu partiolaisista, joilla on halua kehittää piirin kämppiä ja leirialueita! Keksimme ja toteutamme erilaisia projekteja, joissa usein on vain taivas ja kiinteistövastaavan luoma budjetti rajana. Ryhmämme kehittää kämppiä, retki- ja leirialueita vapaaehtoisvoimin oman innokkuutemme ja mahdollisuuksien mukaan. Mukaan toimintaan pääset laittamalla sähköpostia ryhmän puheenjohtajalle tilma.nieminen@partio.fi

Kategoriat
Kestävä kehitys Tiedotteet

Energiansäästövinkkejä partiokämpille – Astetta alemmas

Mikä olisikaan parempi ohjelma retkellä kuin yhdessä pohtia miten vähennämme sähkön kulutusta kotona, kuten retkelläkin. Sähkön kulutus puhtaimmillaankin aina kuluttaa luontoa, eli kaikki energiansäästötoimet ovat hyviä ja tarpeellisia.

Partiolainen on aina valmiina myös kriisin keskellä.

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat johtaneen energian hinnan ja saatavuuden ongelmiin Suomessa ja koko Euroopassa. Nyt varsinkin talvella kustannukset ovat erityisen korkeat.

Meidän on myös Suomessa varauduttava sähköpulaan joka käytännössä tarkoittaa sähkökatkoja. Sähkökatkojen riskiä voidaan pienentää kiinnittämällä huomiota meidän sähkönkäyttötapoihin ja ajankohtiin.

Me partiossa voimme kantaa myös oman kortemme kekoon.

Partiolaiset on vaikuttava yhteisö joka voi muuttaa maailmaa sillä onhan meitä Suomessakin 60000. Tämän joukon vaikutuspiiri on todella suuri ja oman esimerkin näyttäminen on meille tärkeä arvo. Ilmastomuutoksen torjunta on partiolaisille tärkeä strateginen tavoite jonka toteutumisen merkitys korostuu erityisesti energiakriisin myötä.

Astetta alemmas on valtionhallinnon yhteinen energiansäästökampanja. Se tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ovat mukana myös. Konkreettisena tekona olemme laatineet piirin kämppien käyttäjille tarkemmat energiansäästöohjeet. Ohjeet saa aina mukaan kun käyt noutamassa kämpän avaimen.

Muita vinkkejä löydät Astetta alemmas –kampanjan materiaalista https://www.astettaalemmas.fi/

Ohjeet laadittu yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Kiinteistöryhmän sekä Kestävän kehityksen ryhmän kesken

Ohjeet PDF-muodossa Astetta alemmas kämpillä

Kategoriat
Kämppien varaaminen Tiedotteet

KÄMPPIEN JA LEIRIALUEIDEN VARAAMISEEN VUODELLE 2023

OHJEET PIIRIN KÄMPPIEN JA LEIRIALUEIDEN VARAAMISEEN VUODELLE 2023

Vuoden 2023 (ja tammikuun 2024) kämppävuorot jaetaan pääkaupunkiseutulaisille lippukunnille taas kahdessa osassa:

  • Ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan pääkaupunkiseutulaisten lippukuntien toiveet isoista ja tärkeistä tapahtumista kyselylomakkeella, ja ensimmäinen vuorojako tehdään näiden toiveiden perusteella.
  • Toisessa vaiheessa kämppävarausjärjestelmä avataan pääkaupunkiseutulaisille lippukunnille, jolloin loput vuorot jaetaan lippukunnille nopeusjärjestyksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että lippukunnan tehdessä varauksen, lippukunta myös saa sen. Päällekkäisiä varauksia ei enää tehdä.

Marraskuussa varauskalenteri avautuu kaikille partiolaisille sekä partion ulkopuolisille varaajille.

Tärkeät päivämäärät:

7.9.2022: Kyselylomake aukeaa klo 9.00 ja PäPan lippukunnat voivat hakea 1-2 vuoroa lippukunnan tärkeisiin tapahtumiin (isommat retket, leirit, juhlat)

14.9.2022: Kyselylomake sulkeutuu klo 20.00

21.9.2022: Vuoroja toivoneet saavat tiedon, että minkä vuoron saivat ja syöttävät vuoron tiedot järjestelmään

30.9.2022: Viimeinen päivä syöttää ensimmäisessä vaiheessa saatuja vuoroja järjestelmään

3.10.2022 klo 09.00: PäPan lippukunnat saavat tehdä nopeusjärjestyksessä varauksia järjestelmään

1.11.2021 klo 09.00: Kaikki partiolaiset ja partion ulkopuoliset saavat tehdä nopeusjärjestyksessä varauksia järjestelmään

Poimi kyselyyn lippukuntasi tärkeimmät tapahtumat

Kyselyn avulla on tarkoitus varata partiokämppien isoimpia kohteita lippukuntien omiin tai alueiden yhteisiin suuriin ja tärkeisiin tapahtumiin. Voit toivoa lippukunnallesi johonkin tiettyyn isoon tai tärkeään tapahtumaan kämppää tai leirialuetta. Esitä tarvittaessa myös vaihtoehtoinen kohde- tai ajankohtatoive lomakkeella.

Jos lippukunnallanne on useita tällaisia tapahtumia, tee kustakin tapahtumasta oma hakemus. Älä kuitenkaan tee kaikista lippukunnan tapahtumista toivetta tätä kautta, sillä sekä pienempiä että isompia kämppiä muihin tapahtumiin voi varata myöhemmin lokakuun haussa. Pyrimme siihen, että jokainen lippukunta saisi ainakin yhden vuoron. Emme kuitenkaan voi taata, että kaikki toiveet toteutuvat, mutta teemme parhaamme tasapuolisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Katso tarkemmat tiedot ja ohjeet kyselystä! Lippukuntien yhteiset tapahtumat eivät vie paikkaa varausta hakeneelta lippukunnalta, vaan ne käsitellään erikseen!

Ensimmäisen vaiheen jaossa painotetaan seuraavia tapahtumia:

  • alueelliset tapahtumat
  • yksi varaaja varaa kaikki alueen kämpät samalle ajalle (Kiljavan pihapiirin, Kavalahden kaikki kämpät, Nuuksion kaikki kämpät)
  • kahden tai useamman lippukunnan tapahtumat/retket (yli 100 osallistujaa)
  • isojen lippukuntien tapahtumat/retket (jäsenmäärä yli 150)
  • muut perinteiset tai juhlavuoden tapahtumat
  • lippukunta ei ole viime vuosina saanut toivettaan

Ensimmäisen vaiheen kyselyyn pääset tästä: https://link.webropol.com/s/kamppakysely2023 (aukeaa 7.9.2022 klo 9:00 ja sulkeutuu 14.9.2022 kello 20.00)

Piirin ja Leirikesä ry:n tapahtumiin jo varatut vuorot: 2023 kalennterissa jo varatut vuorot

Välitäthän viestiä eteenpäin lippukunnassasi, jotta kaikki kämppiä tarvitsevat saavat varmasti tämän tiedon.

Tsemppiä syksyn aloitukseen!

Lisätiedot:

Timo Pääskynkivi
Kiinteistövastaava
050 511 2606
timo.paaskynkivi(at)partio.fi

Kategoriat
Kavalahti

Kiipeilykontti

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Kiipeilytoimikunnalla on merikontti, joka on muokattu kiipeilykontiksi. Lippukunnat, piirit ja muut partioyhteisöt voivat kysyä konttia lainaksi omiin tapahtumiin tai retkille. Tiedustelut kannattaa tehdä hyvissä ajoin!

Mikä on kiipeilykontti?

Kiipeilykontti on merikontti, jonka molemmille sivuille on kiinnitetty kiipeilyotteita. Otteita pitkin kiivetään matalalla sivusuuntaisesti. Otteita pitkin kiivetään omia voimia käyttäen ja omilla kengillä. Kiipeilyseinien alla on pienet patjat pehmustamassa. Reittejä on mahdollista rakentaa eri vaikeusasteisia.

Kiipeilykontti Pop Up kololla partioviikolla 📸: Alex Inkiläinen
Miten homma toimii?

Kesäisin kiipeilykonttia säilytetään Kavalahdessa, jossa sille on myös oma sateelta suojaava katos. Kiipeilytoimikunta kasaa konttiin seinät kesän alussa, ja purkaa kesän lopussa. Seiniin täytyy lisäksi laittaa otteet. Otteiden laittamisesta leiriä/tapahtumaa varten sovitaan kiipeilytoimikunnan kanssa.

Kontin käyttö on ilmaista leirikeskuksen käyttäjille, mutta olisi toivottavaa, että käyttäjistä löytyy väkeä auttamaan otteiden laitossa/pois ottamisessa, ja lisäksi valvomaan kontin käyttöä.

HUOM! Kontti on pääsääntöisesti kesän Kavalahdessa, mutta sitä saatetaan käyttää myös isoilla leireillä tai muissa tapahtumissa (esim. piirileirit tai finnjamboree).

Lisätietoa

Mikäli haluat kontin leirillesi/tapahtumaasi, ole yhteydessä kiipeilytoimikunta@gmail.com, tai suoraa tilausvastaavaan Anttiin (050 438 9483).

Kiipeilytoimikunnan verkkosivut

Kavalahti_Kiipeilykontti_PäPa (1)

Kategoriat
Nuuksio

Nuuksion nurkat ja nuotiopaikat

Olit sitten lähdössä isommalle tai pienemmälle retkelle autolla, tilausajolla tai julkisilla – on suosittu Nuuksio oiva valinta!

Pääkaupunkiseudun Partiosäätiön omistama Nuuksion järviylängöllä sijaitseva 10 hehtaarin suuruinen maa-alue tarjoaa mahdollisuudet monenlaiseen retkeilyyn. Kämppäretkeilystä kiinnostuneille Nuuksiosta löytyy kolme eri tasoisesti varusteltua partiokämppää, Ruuhijärven rannalta puolestaan voit varata ennakkoon nuotiopaikan ja pystyttää leirin huolettomasti, sillä käytössäsi on tällöin alueen puuliiteri sekä vessa ja reippailijoille Nuuksion metsät tarjoavat erinomaisen miljöön vaikkapa pienelle haikille tai vaellukselle. Alueen saunaan on myös mahdollista tehdä erillisvaraus ennakkoon! On kämppien ympäristössä järjestetty joskus myös jopa yli 100 hengen leiri!

Piilopirtti

Nuuksion historia kumpuaa jo 1950-luvulta ja aluetta on laajennettu ja kehitetty pikkuhiljaa siitä lähtien. Nykyisistä kämpistä vanhin, Piilopirtti, tarjoaa kattavimmat mukavuudet sähkölämmityksestä keittiön varusteluun. Mörrimöykky on Nuuksion kämpistä kaikista erähenkisin, sillä siellä ei ole lainkaan sähköä, lämmitys tapahtuu täysin takalla ja keittiöstä löytyy ainoastaan kaasuhella. 2001 uudelleen rakennettu Korvenkolkka puolestaan asettuu kahden edellisen väliin – löydät sieltä osittaisen lämmityksen sekä perusvarustuksen keittiöstä. Jokaisella kämpällä on oma nuotiopaikka ja lipputanko, lisäksi jokaisessa kämpässä pystyt majoittamaan n. 20 henkilöä. Alueen kaivo, vessat, puuliiteri sekä sauna ovat yhteisessä käytössä kaikkien varaajien kesken. Vaikka alue olisikin jo tuttu, kannattaa seuraavalla kerralla käydä katsastamassa ehdottomasti Mörrimöykyn ja Korvenkolkan välistä löytyvä retkeilyalue, jonne kuljet Mörriksen vierestä johtavia portaita pitkin.

Iso syy Nuuksion viehätysvoimaan ja suosioon ovat sitä ympäröivät laajat metsäalueet Nuuksion kansallispuistossa. Pääkaupunkiseudun Partiosäätiön lisäksi myös muut partiolaiset ovat löytäneet oman paikkansa Nuuksiosta. Pihapiiristä löydät mm. Helsingin Kotkien Kyöpeli-kämpän. Partiolippukunta Kuksat puolestaan omistaa ja varaa kallion päällä olevaa metsätonttia. Partionaapurin löydät myös kohteeseen vievän tien varrelta, jossa sijaitsee Helsingfors Svenska Scouter r.f:in omistama, jopa 50 henkilöä majoittava Lärkans.

Korvenkolkka

Muista piirin kohteista Nuuksio erottuu myös isännistötoiminnallaan. Alueella on ollut vapaaehtoisia kämppäisäntiä ja oma kohdevastaava jo pitkään opastamassa käyttäjiä ja pitämässä huolta kämppien ylläpidosta. Viime aikoina isäntien määrä on ollut kuitenkin hieman laskussa ja isännistötoiminnasta kiinnostuneita kannustetaankin olemaan rohkeasti yhteydessä kiinteistöryhmän puheenjohtajaan tai alueen kohdevastaavaan. Nuuksiossa järjestetään myös vuosittain talkoot, jonne kaikki alueesta ja sen kehittämisestä ovat tervetulleita. Tiesitkös, että Nuuksion vuonna 2009 valmistunut sauna ja 2017 remontoitu isännän kämppä olivat kokonaan isännistön ja kohdevastaavan ideoimia omia projekteja?

Mörrimöykky

Kesän ja syksyn 2021 aikana Nuuksion kämppien omia nuotipaikkoja on paranneltu kohdevastaavan ja kuuden talkoolaisen voimin. Samalla talkoissa halukkailla oli mahdollisuus oppia kämppien kunnostamista isännistön johdolla. Lisäksi Korvenkolkalle on hiljattain vedetty lisää sähköä ja nyt myös tuvan puolella on sähkövalaistus.

Piirin kiinteistöryhmä tulee vuoden 2022 aikana kehittämään Nuuksion kämppiä yhdessä kohde- ja kiinteistövastaavien kanssa. Tarkoitus olisi mm. päivittää kämppäkansiot, panostaa kierrättämiseen sekä parannella keittiöiden varustelua. Nuuksiossa on aina näkynyt ja kuulunut partiolaisten ja piiriluottisten ääni, otamme vastaan mielellämme myös jatkossa kehitysideoita suoraan käyttäjiltä. Ja mikäli koet, että Nuuksio tarvitsee pinnan kiillotusta tai toiminnan kohotusta – tule mukaan kehittämään kohdetta ja ole rohkeasti yhteydessä!

Kiinteistöryhmän puheenjohtaja

Tilma

tilma.nieminen@partio.fi

Kategoriat
Kämppien varaaminen Tiedotteet

Vuoden 2022 kämppävuorot

Lippukuntien syksyn kämppäjaon aikataulu:

  • Ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan pääkaupunkiseutulaisten lippukuntien toiveet isoista ja tärkeistä tapahtumista kyselylomakkeella, ja ensimmäinen vuorojako tehdään näiden toiveiden perusteella.
  • Toisessa vaiheessa kämppävarausjärjestelmä avataan pääkaupunkiseutulaisille lippukunnille, jolloin loput vuorot jaetaan lippukunnille nopeusjärjestyksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että lippukunnan tehdessä varauksen, lippukunta myös saa sen. Päällekkäisiä varauksia ei enää tehdä.

Marraskuussa varauskalenteri on avoin kaikille Partiolaisille sekä partion ulkopuolisille varaajille. Vuoden 2022 kesällä on Finnjamboree Kajo, joten muistathan siis suunnitella ajoissa Sudenpennuille ja Seikkailijoille oman leirin.

Tärkeät päivämäärät:

8.9.2021: Kyselylomake aukeaa klo 9:00 ja Päpan lippukunnat voivat hakea 1-2 vuoroa lippukunnan tärkeisiin tapahtumiin

15.9.2021: Kyselylomake sulkeutuu klo 20:00

22.9.2021: Vuoroja toivoneet saavat tiedon, että minkä vuoron saivat ja syöttävät vuoron tiedot järjestelmään

30.9.2021: Viimeinen päivä syöttää ensimmäisessä vaiheessa saatuja vuoroja järjestelmään

1.10.2021 klo 09.00: Päpan lippukunnat saavat tehdä nopeusjärjestyksessä varauksia järjestelmään

1.11.2021 klo 09.00: Kaikki partiolaiset ja Partion ulkopuoliset saavat tehdä nopeusjärjestyksessä varauksia järjestelmään

Ensimmäisen vaiheen kyselyyn pääset tästä:

https://link.webropol.com/s/kamppakysely2022

Kyselyn avulla on tarkoitus varata partiokämppien isoimpia kohteita lippukuntien omiin tai alueiden yhteisiin suuriin ja tärkeisiin tapahtumiin. Voit toivoa lippukunnallesi johonkin tiettyyn isoon tai tärkeään tapahtumaan kämppää. Esitä tarvittaessa myös vaihtoehtoinen kämppä- tai ajankohtatoive lomakkeella.

Jos lippukunnallanne on useita tällaisia tapahtumia, tee kustakin tapahtumasta oma hakemus. Älä kuitenkaan tee kaikista lippukunnan tapahtumista toivetta tätä kautta, sillä sekä pienempiä että isompia kämppiä muihin tapahtumiin voi varata myöhemmin lokakuun haussa. Katso tarkemmat tiedot ja ohjeet kyselystä! Lippukuntien yhteiset tapahtumat eivät vie paikkaa hakija lippukunnalta!

Ensimmäisen vaiheen jaossa painotetaan seuraavia tapahtumia

  • alueelliset tapahtumat
  • kahden tai useamman lippukunnan retket (yli 100 osallistujaa)
  • isojen lippukuntien tapahtumat (jäsenmäärä yli 150)
  • muut perinteiset tai juhlavuoden tapahtumat
  • lippukunta ei ole viime vuosina saanut toivettaan

Välitäthän viestiä eteenpäin lippukunnassasi, jotta kaikki kämppiä tarvitsevat saavat varmasti tämän tiedon.

Tsemppiä syksyn aloitukseen!

Lisätiedot:

Timo Pääskynkivi
Kiinteistövastaava
050 511 2606
timo.paaskynkivi@partio.fi

Kategoriat
Tiedotteet

Uudet verkkosivut

Tervetuloa uusille sivuillemme! Sivujen tarkoitus on helpottaa tiedon jakamista kämppien varaajille. Olit sitten etsimässä uutta varattavaa kohdetta tai olet jo kämpällä ja etsit tietoa keittiön tarvikkeista.