Kategoriat
Nuuksio Retket ja leirit Tiedotteet

Nuuksion kansallispuistoa kehitetään

Nuuksion partiokämppien rajanaapurissa tapahtuu muutoksia, kun Metsähallituksen Rannikon Luontopalvelut päivittää Nuuksion kansallispuiston hoidon ja käytön suunnitelman.

”Suunnitelman avulla sovitetaan yhteen ja ohjataan luonnonsuojelun, virkistyskäytön ja muun käytön tavoitteita ja tarpeita 10–15 vuoden ajanjaksolle.”

Päivitetyllä suunnitelmalla pyritään päivittämään ja kehittämään kansallispuiston eri käyttötarpeet, reitit ja palvelurakenteet sekä turvaamaan alueen luontoarvot. Nuuksio on yksi Suomen suosituimmista kansallispuistoista ja sen virkistyskäyttö on moninkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Suosionsa takia kansallispuiston luontokohteet kaipaavat ennallistamista ja luontoarvojen turvaaminen vaatii toimenpiteitä.

”Matkailun yritystoiminnan ja virkistyskäytön kestävän kehittämisen suurimpana uhkana on riittämätön infrastruktuuri ja ajoittainen ruuhkaisuus suosituimmilla alueilla. Siksi päivitettyyn hoidon ja käytön suunnitelmaan onkin kirjattu muun muassa uusia kävelyreittejä ja taukopaikkoja.”

Suunnitelman on määrä valmistua vuoden 2024 aikana ja sen liitteeksi tulee luonnos kansallispuiston uudeksi järjestyssäännöksi. Nuuksion kämpistä on helppo lähteä retkeilemään kansallispuistoon – otathan huomioon, että aluetta ja ohjeita kehitetään, kun vierailet Nuuksion luonnossa. Etenkin alueella tottuneiden vierailijoiden on hyvä olla tietoisia mahdollisista sääntömuutoksista ja uusista ohjeistuksista.

Lue tästä Metsähallituksen koko artikkeli tulevasta suunnitelmasta.

Sitaattien lähde: Metsähallituksen artikkeli.

Kuva: Alex Inkiläinen

Kategoriat
Blogi Peurantupa Retket ja leirit

Kesäleiri Peurantuvalla

Kirjoittanut: Maija Ovaska

Pidimme lippukuntamme Helsingin Erä-Leijonien 30-vuotisjuhlaleirin Peurantuvalla.

Lippukuntamme on joskus muinaisina aikoina vieraillut kämpällä, mutta suurimmalle osalle kämppä oli tuntematon.

Leirimme alkoi rakennusleirillä, minkä aikana rakensimme katokset uunituoreiden pöytäryhmien päälle. Olimme myös sopineet kiinteistövastaavan kanssa tiskilinjaston rakentamisesta, joten nyt Peurantuvalla on uuden uutukainen tiskilinjasto.

Leiriläiset saapuivat julkisilla kulkuneuvoilla. Matka meni hyvin ja aikaa oli varattu niin paljon, että odotimme lähes tunnin Kampin kaukoliikenteen terminaalissa bussin lähtöä 😀 Bussi Kampista Lohjanharju A -pysäkille onnistui hyvin ja matka pysäkiltä Peurantuvalle sujui odotuksia paremmin. Kaikki sudenpennuista aikuisiin jaksoivat kävellä mainiosti ja hätäkeksit jäivät reppuun avaamattomina. Suosittelen lämpimästi Peurantuvalle matkustamista julkisilla, se toimi vallan mainiosti!

Leiriteltat pystytettiin Peuranniitylle. Niitty on savimaata ja sateisella kelillä se muuttuu hyvin pehmeäksi, mutta meidän onneksemme sää pystyi poutaisena ja maa kuivana. Niitty toimi hyvin leirialueena, sillä avain vieressä oli huussi ja matka kämpälle on lyhyt ja helppokulkuinen. Leirillä seikkailtiin aikamatkalla ja Peurantuvan maastosta löytyi metsää niin lipunryöstöön kuin myös rastikiertoon. Lauantaina iltapäivällä kävimme uimassa. Lähin yleinen uimaranta löytyy läheltä bussipysäkkiä ja sinne käveli n. 20 min suuntaansa. Uimaranta oli loistava lapsille, eli hitaasti syvenevä.

Koko leirin pääluku oli n. 30 hlö. Peurantuvan keittiön kapasiteetti riitti hyvin tällaiselle määrälle, mutta paljon suurempia määriä varten kannattaa pohtia esim. kaasukeittimen sijoittamista ulos.

Leiri päättyi vierailupäivään, jolloin kotiväki saapui leirille. Vanhempien autot mahtuivat mainiosti Peurantuvan ensimmäiselle parkkipaikalle, mistä on n. 150 m kämpälle. Leiriläiset ja vierailijat kisasivat leiriolympialaisissa, joissa lajeina olivat mm. saappaanheitto ja lippukuntamme klassikko, eli syö näkkileipä Suomen muotoiseksi.

Kämppä ja sen maasto toimivat todella mainiosti meidän lippukuntamme tarpeisiin ja on yksi meidän lippukuntamme tulevien lippukuntaretkien kohteista.
Voit tutustua lippukuntaamme www.eraleijonat.fi

Kategoriat
Blogi Ohjelmavinkit Retket ja leirit

Vinkkejä retkien ja leirien järjestämiseen

Retket sekä leirit ovat partion suola ja ne voivat tarjota monelle lapselle sekä nuorelle ensimmäisen kerran kun he viettävät yön ilman vanhempia. Osallistujien muistoihin jää usein mieleen eeppiset iltaohjelmat, jännittävät ohjelmanumerot ja herkkujen syöminen. Onnistuneen retken tai leirin takana on kuitenkin paljon taustatyötä ja suunnittelua, josta vastaa lippukunnan johtajisto yhdessä retken tai leirin johtajan kanssa. Apua käytännön järjestelyihin ja tapahtuman toteuttamiseen kannattaa kuitenkin kysyä myös esim. lasten huoltajilta, lippukunnan sidosryhmiltä ja muilta mahdollisilta yhteistyökumppaneilta. 

Olemme keränneet tähän viisi vinkkiä, jotka on hyvä muistaa leiriä tai retkeä suunnitellessa.

1. Leiristä ilmoittaminen piiritoimistolle

Retket ja leirit ovat tärkeä osa lippukunnan toimintaa. Viikonlopun kestävien retkien kohdalla on riittävää, että lippukunnan johtokolmikko tai vähintään lippukunnanjohtaja tietää tapahtumasta.

Tässä kuitenkin saattaa olla erilaisia käytänteitä, joten asia kannattaa aina muistaa tarkistaa erikseen omalta lippukunnalta.

Leiriksi lasketaan yli kolmen yön kestävä tapahtuma. Kaikki lippukuntien, alueiden ja muiden tahojen leirit vaativat ilmoituksen piiritoimistolle. Myös kaikista vaelluksista pitää tehdä ilmoitus. Ilmoituksen tekeminen on helppoa ja nopeaa, sillä sen voi tehdä suoraa netissä!

https://kuksa.partio.fi/kotisivut/hakemuslomake_tayta.aspx?HAKId=67

2. Infrastuktuuri eli perusrakenteet

Retken tai leirin infrastruktuuri muodostuu niistä palveluista ja rakenteista, jotka mahdollistavat sen toiminnan. Näihin kuuluu mm. polttopuut, juomavesi, sähkö, vessojen kapasiteetti ja muut tarvikkeet. Riippuen retkikohteesta, leirialueesta sekä järjestettävästä ohjelmasta, tulee tapahtumaa suunnitellessa huomioida erilaisia asioita. Apua varautumiseen kannattaa kysyä kiinteistövastaavalta ja alueeseen tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa.

Useilla kohteilla esimerkiksi polttopuita on varattu normaaliin perustoimintaan kuten takkojen ja saunan lämmittämiseen, mutta jos retken aikana majoittaudutaan pakkasilla ulkona isolla porukalla kaminateltoissa, voi lisäpuille olla tarvetta.

Kovilla helteillä kannattaa varautua pienemmillä kohteilla lisävedellä tai vesiastioilla, sillä kuivina kesinä ei ole tavatonta että kaivovesi loppuu kesken.

Isompien leirien kohdalla kannattaa muistaa huomioida myös vessassa käynti ja se, että leirikeskusten ja -alueiden huussien kapasiteetti on rajallinen. Isommille leireille kannattaakin varata budjetista siivu esimerkiksi bajamajojen vuokraamiseen.

Retken tai leirin muonituksen suunnitteleminen on myös suuressa osassa, sillä kaupassa käynnin lisäksi pitää ottaa selvää myös alueen muonitusvarustelusta, sähköstä sekä ruokien varastoinnista. Ennakoi ja järjestä tarvittavat varastointivälineet, kuten jääkaapit, jotta ruoka säilyy tuoreena ja turvallisena. Muista myös suojata ruoka hyönteisiltä ja eläimiltä.

3. Käyttäytyminen

Partioretkillä ja -leirillä tietenkin käyttäydytään hyvin ja partiomaisesti. Tästä huolimatta, joskus käy niin, että alueen naapurit pahoittavat mielensä! Onkin hyvä ohjeistaa muut johtajat ohjaamaan puhelut, sekä paikan päällä tapahtuvat keskustelut tapahtumanjohtajalle.

Äänet: Tarkista ennen leiriä kartasta missä lähimmät talot naapurissa sijaitsevat! Iltanuotiolta helposti lähtee kantava ääni kauaskin, johtajien yösaunasta saattaa kantautua ääniä naapuriin vaikka se ei sudenpentujen telttoihin kuulukaan. Kannattaa tarkkaan miettiä kuinka kovalla musiikkia soitetaan leirillä.

Autot: Tarkista ennen leiriä meneekö leirialueen tiet jonkun mökille tai varastoon. Johtajien ja lasten vanhempien autot saattavat tukkia naapureiden käyttämiä teitä, myös tilausbussi saattaa aiheuttaa ruuhkaa. Mikäli osallistujat saapuvat paikalle henkilöautoilla voi liikenteen ohjaukselle olla tarvetta mikäli tiet kohteeseen ovat kapeat tai kääntyminen pihassa haastavaa. Pelastusteitä ei saa myöskään koskaan tukkia, ja leirialueen jätekatokselle pitää myös leirin aikana päästä.

Omat jäljet: Retkestä tai leiristä ei saisi jäädä jäljelle kuin painunut maa ja muutama katkennut keppi. Tapahtuman lähestyessä loppuaan onkin aika purkaa kaikki omat rakennelmat, siivota koko leirialue roskista ja ohjelmatarvikkeista. Osallistujien lähdettyä on alue hyvä käydä vielä läpi muutaman johtajan voimin.

4. Kysy lupa, jos alueella tehdään jotain poikkeavaa

Kaikki erikoinen ja normaalista poikkeava toiminta vaatii maanomistajan luvan. Partio-omisteisilla alueilla saa temmeltää suhteellisen vapaasti, mutta erikoisempia ohjelmanumeroita varten on kuitenkin hyvä pyytä lupa. Myös haikkia järjestäessä on kohteliasta pyytää lupa lähialueen maanomistajilta.

Tiesithän, että ilotulitus ja kovat äänet tarvitset viranomaisen luvan. Vähintääkin hätäkeskukseen kannattaa ilmoittaa jos ohjelmassa on jotain mikä voidaan sekoittaa oikeaan hätätilanteeseen. Isompien leirien kohdalla voi olla myös tarpeellista tehdä ilmoituksia alueen viranomaisille turvallisuusohjeisiin perustuen.

5. Mitä lippukunnan leiri tarvitsee?

Oletteko suunnittelemassa nikkarointia tai muuta rakentelua tapahtumanne aikana? Onko teillä tarvetta tiskilinjastolle, ruokailukatokselle tai kierrätyspisteelle? Voisikohan näille olla tarvetta myös seuraavilla alueen käyttäjillä?

Kehitä aluetta, sillä siitä hyötyy sinun leirisi lisäksi myös tulevat leirit ja retket! Ota yhteyttä kiinteistövastaavaan tai Kiinteistöryhmään ennen tapahtumaa ja kysy lupaa hankkia uusia tarvikkeita tai rakentaa alueelle. Hyvin suunniteltuja kiinteitä rakennelmia ja muita hyödyttäviä rakenteita varten voitte saada luvan laskuttaa tarvikkeet partiokämppistä vastaavilta säätiöiltä. Järkevällä suunnittelulla ja hankinnoilla voidaan myös säästää luonnonvaroja ja muita resursseja.

Muistathan, että mikäli kyseessä on ns. ”normaalia” nikkarointia kuten ruokailuvälinepussiteline tai muu vastaava, tulee ne purkaa lähtiessä, sillä retki- ja leirialueille ei saa jättää mitään kiinteää ilman lupaa.

Sitten vain retkiä ja leirejä järjestämään!

Muistakaa lippukunnassanne rohkaista myös pienryhmiä pitämään omia retkiä ja leirejä, yksin tai toisen ryhmän kanssa! Ensimmäiselle metsäretkellä voi ottaa tukikohdaksi vaikkapa jonkun piirin kämpistä kuten Kiljavan Uutun tai Metsätuvan.

Mikäli leirinne tai retkenne vielä etsii paikkaa, tutustu Päpan retki- ja leirialueisiin! Kämppien metsäisillä pihoilla on helppoa ja huoletonta suunnitella ja järjestää toimintaa! Kun leirillä on valmiina keittiö, sauna ja vessa, aikaa jää enemmän laadukkaaseen ohjelmaan. Monilla kohteista onnistuu myös erilaisten kuljetuspalveluiden käyttäminen, jolloin esim. muonituksen voi suunnitella etukäteen ja kaupassa käynnin sijaan tilata ruuat valmiiksi toimitettuna paikan päälle!

Kiinnostaako partiokämppien kehittäminen? Tule mukaan piirin Kiinteistöryhmään! 

Ryhmä koostuu partiolaisista, joilla on halua kehittää piirin kämppiä ja leirialueita! Keksimme ja toteutamme erilaisia projekteja, joissa usein on vain taivas ja kiinteistövastaavan luoma budjetti rajana. Ryhmämme kehittää kämppiä, retki- ja leirialueita vapaaehtoisvoimin oman innokkuutemme ja mahdollisuuksien mukaan. Mukaan toimintaan pääset laittamalla sähköpostia ryhmän puheenjohtajalle tilma.nieminen@partio.fi